Blogit

Tervetuloa Awakening-konferenssiin!

Vuonna 2018 ensimmäistä kertaa järjestetty Awakening-konferenssi saa tänä vuonna jatkoa uusin puhujavarauksin. Viime vuonna Monokulttuuri FM:n ja verkkolehti Sarastuksen järjestämä Awakening – Kohti kansallista heräämistä oli ensimmäinen Suomessa järjestetty etnonationalistinen konferenssi, jonka tarkoitus oli rakentaa siltoja eri kansallismielisten järjestöjen ja ihmisten välille, sekä tutustuttaa nämä aktiivit kansainvälisen vaihtoehto-oikeiston ajatuksiin. Vuoden 2018 konferenssin pääpuhujana toimi American Renaissance -lehden päätoimittaja ja pitkän linjan valkonationalisti Jared Taylor. Jared Taylorin viimevuotisen haastattelun voit lukea tästä. Konferenssiin osallistui noin 200 ihmistä.

Awakening pyrkii edistämään suoraviivaisen kansallismielistä näkökulmaa nykyiseen suomalaisuus-ja maahanmuuttokeskusteluun. Awakeningin järjestäjien, kuin myös sen puhujien, käsitys suomalaisuudesta ja eurooppalaisuudesta eroavat suuresti nykyisestä valtavirta-ajattelusta, jonka mukaan ulkopuolinen ihminen voi muuntautua osaksi uuden kohdemaansa kansanyhteisöä, mikäli häneen vain kohdistetaan tarvittava määrä juridisia ja integraatioon tähtääviä toimenpiteitä. Me Awakening-järjestäjät uskomme, että kaikki yhteiskunnat ja kulttuurit ovat riippuvaisia sen vaikutuspiirin alla elävistä ihmisistä, eikä eurooppalaisia yhteiskuntia voida ylläpitää ilman eurooppalaisia kansoja. Mikäli eurooppalaisten maiden asukkaat korvautuvat Euroopan ulkopuolisilla ihmisillä, myös kyseisten yhteiskuntien kulttuurit muuttuvat vastaamaan sen uuden väestön tarpeita ja toiveita.

Tätä kehitystä me emme kansallismielisinä voi hyväksyä.

Tämän vuoksi olemme tämän vuoden puhujavalinnoissamme valikoineet puhujia lukuisista eri maista, jotka edustavat voimakkaasti toisistaan poikkeavia yhteiskuntia. Olena Semenyaka edustaa ukrainalaista Azov-joukkojen pohjalle perustettua National Corps -puoluetta, joka on tunnettu sen väkevästä vastarinnastaan venäläisten tukemia separatisteja vastaan. Martin Lichtmesz edustaa itävaltalaista identitaariliikehdintää ja viime vuonna tapahtumassa puhunut Frodi Midjord tuo tälläkin kertaa konferenssiin omaa skandinaavista näkökulmaansa. Suomea edustava 23-vuotias historian opiskelija ja kirjailija Jasmina Ollikainen keskittyy puheessaan erityisesti suomalaiseen kansallismielisyyteen ja keinoihin joilla suomalaisuus saataisiin turvattua myös tuleville sukupolville. Amerikkalaista valkokonservatismia edustavat tällä kertaa viime vuoden juhlapuhuja Jared Taylor sekä tulevan tapahtuman juhlapuhuja professori Kevin MacDonald. Lavakarismastaan tunnettu Jared Taylor pyrkii tulevassa puheessaan keskittymään niihin toimenpiteisiin, jotka edesauttavat kansallismielisen politiikan voittoa tulevaisuudessa. Kevin MacDonald on pitkän uran evoluutiopsykologian parissa tehnyt akateemikko, jonka erityisen mielenkiinnon kohteena on juutalaisten ryhmäkäyttäytyminen ja toiminta osana poliittisia liikkeitä 1800-luvulta tähän päivään. Vuonna 1998 ilmestynyt ”Culture of Critique” on MacDonaldin parhaiten tunnettu kirja, joka on iästään huolimatta edelleen yksi modernin kansallismielisen ajattelun perusteoksista.


Puheiden lisäksi tapahtumassa esiintyy myös neofolk-artisti Pyhä Kuolema, jonka albumeita on myynnissä konferenssialueella.

Pääpuhuja Kevin MacDonaldin ja Jasmina Ollikaisen haastattelut julkaistaan Kansalaisen ja verkkolehti Sarastuksen sivuilla kuluvan kevään aikana, jonka lisäksi Ollikainen tulee vierailemaan Monokulttuuri FM-verkkoradiossa maaliskuun aikana. Konferenssissa on mahdollisuus ostaa lukuisten kansallismielisten aktiivien kirjallista tuotantoa. Viime vuoden konferenssissa puhunut Greg Johnson saapuu myös paikalle myymään uutta kirjaansa The White Nationalist Manifesto.

Kuinka ilmoittaudut konferenssiin?

Konferenssiin ilmoittaudutaan osoitteesta awakeningfinland@protonmail.com, johon henkilö ilmoittaa tilaamiensa lippujen määrän ja omat henkilötietonsa, jotka tarkistetaan myöhemmin paikan päällä. Konferenssin tarkempi pitopaikka ja alkamisaika paljastetaan sähköpostilla vain niille ihmisille, jotka ovat järjestäjien toimesta hyväksyttyjä. Hakemuksia käsitellään yleensä suuremmissa erissä kerrallaan, joten älä huolestu, jos et saa välittömästi vastausta viestiisi. Mikäli vastausta viestiisi ei ole kuulunut viikonkaan jälkeen, voit tiedustella asiasta uudestaan minulta tai Timo Hännikäiseltä. Pyrimme tekemään kaikkemme, ettei yksikään viesti hukkuisi!

Sisäänpääsymaksu konferenssiin on 40e. Opiskelijoille ja eläkeläisille 28e.

Nähdään konferenssissa!

Tietoa julkaisijasta

Tuukka Kuru

Olen vuonna 1990 syntynyt rovaniemeläislähtöinen koneinsinööri, joka tunnetaan erityisesti Awakening-konferenssista, 612-marsseista ja Monokulttuuri FM-nettiradiosta.

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement