Blogit

Tuleehan se sieltä!

Nimittäin Euroopan laajuinen maahanmuuttokeskustelu. Kommentoin tässä paria valtamediaan kiinteästi lukeutuvan Iltalehden artikkelia. Olen pitänyt ainoana vaihtoehtona Suomessakin lopulta käytävälle, rehelliselle ja tosiasiat tunnustavalle maahanmuuttokeskustelulle sitä, että vaikutteet ja suoranaiset pakot tulevat tänne jostakin muualta, siis EU:n niistä maista, jotka ovat jo hieman saaneet kyllikseen nykyisenkaltaisesta ”kulttuuririkastuksesta” tai jotka eivät sitä kohdalleen edes halua, kun ovat nähneet, mitä se saa toisissa maissa aikaan – tyhmiä, vastuuttomia ja hyväuskoisia hölmöjä kun ovat olleet.

Suomihan tiedetään, ainakin toistaiseksi: täällä aiotaan kyselyjen mukaan ainakin vielä sinnikkäästi äänestää vanhoja puolueita, jotka oikealta vasemmalle aikovat tehdä kulttuurilaajennusta vielä pitkään ja sitkeästi, mikäli niiltä kysytään ja niille äänensä kiikuttaa esim. seuraavissa eduskuntavaaleissa. Eihän meillä kuuleman mukaan ole mitään ongelmaa tai pelättävää – päinvastoin, tänne suorastaan houkutellaan lisää väkeä mm. maailman vaarallisimmista ja ihmisoikeuksia räikeimmin rikkovista maista. Miten täällä on vuosikymmenet valittu ylimpään valtaan tällaisia päättäjiä, sitä ei vain voi ja jaksa käsittää.

Vihervasemmiston, joka saattaa olla tulevan hallituspohjan ydin, taholta Suomen rikastaminen tulee jatkumaan avokätisesti vielä pitkään ja perusteellisesti ellei vallan ihmeitä tapahdu. Vihjaisenpa, että kokoomus ja city-kepulit ehkä ennen seuraavia eduskuntavaaleja saattavat nostaa esiin (sovitusti ja laskelmoidusti) parit tyypit puhumaan hieman kriittisemmin maahanmuutosta, mutta se on lähinnä vain peliä. Jos näitä äänestät, äänesi menee siihen samaan pärekoppaan, jossa kokonaislinja jatkuu kuin tähänkin saakka.

Iltalehden (22.6.) mukaan pääministeri Sipilän juhannussuunnitelmat pilaantuivat, kun miekkonen joutuu matkustamaan tulevana sunnuntaina erityiskokoukseen, jossa käsitellään maahanmuuttoasioita EU:ssa. Globalistis-federalistiseen, eurostoliittolaiseen tapaan arvoisa herra pääministeri ”korostaa kokonaisvaltaista ratkaisua Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen hallinnassa”. Komission puheenjohtaja Juncker on joukkionsa joutunut kokoon kutsumaan, koska yhä useammat maat ovat alkaneet kapinoida pakkomaahanmuuttoa vastaan mm. äänestämällä puolueita ja ryhmittymiä, jotka näkevät, mihin tämä nykyisenkaltainen massamaahamuutto johtaa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on joutunut kovaan sisäpoliittiseen paineeseen, ja sekös suomalaisia päättäjiä, jotka ovat kaiken mahdollisen laittaneet tämän rouvashenkilön ylvään päätöksenkyvyn varaan, kismittää. Pieni vahingonilo sallittakoon. Toisaalta: jo on aikakin!

Saksan sisäministeri Horst Seehofer on uhannut alkaa käännyttää turvapaikanhakijoita rajoiltaan itse, ellei Merkel kykene ratkaisemaan ongelmia. Eikös sitä ole täällä koetettu monin tavoin tuoda esille, mutta se on ollut kuin Daavidin ja Goljatin taistelu: miltei koko koneisto eliitteineen, valtamedioineen ja kirjanoppineineen kulttuuriväen kera on raivona, ettei mitään hätää ole eikä tule, vaan tänne vain kaikki ja kriitikoilta suut suppuun!

Seehofer mm. vaatii, että Saksan rajoilta käännytetään toiseen maahan rekisteröidyt turvapaikanhakijat, eli kas kummaa: hän siis edellyttää, että EU alkaa vihdoin noudattaa omia sopimuksiaan! Että sillä lailla. Jotkut ovat tainneet tässäkin maassa mainita tästä seikasta, mutta saaneet lähinnä kurat päälleen. Tämäkin valtamedian edustaja-aviisi tietenkin tulkitsee lajityypilliseen tapaansa, että esim. Puolan ja Unkarin pakolaiskielteinen linja johtuu oikeistohallitusten valtaannoususta. Itse rohkenisin väittää, että entä jos tuollainen kanta on tullut ihan vain siitä, että aivan tavalliset ihmiset ovat huolissaan ja peloissaan; tuskin he edustavat mitään ”äärtä” yhtään mihinkään suuntaan.

Pääministeri Sipilän linja ei vakuuta paljoakaan. Jonkinlaista yhteistä (tietenkin aina liittovaltiohenkiseltä haiskahtavaa) ratkaisua hän peräänkuuluttaa. Sipilä voisi olla Merkelin suora jatke politiikassaan. Niinpä kai onkin. Kyllä eurooppalaisten valtioiden yhteistyötä tarvitaankin, mutta ei tavalla, jota esim. nämä kaksi ovat noudattaneet houkuttelemalla tänne väkeä kehitysmaista parhaansa mukaan. Sitä ei kai Sipilänkään kohdalla parane ruveta kiistämään, kun mies lupasi asuntonsakin tulijoille, eikä edes lopulta pitänyt lupaustaan. Olisi miljoonavaroillaan sitten edes järjestänyt jonkin toisen huushollin, kun aluksi luvattu ei muka passannutkaan. Tietenkään hänen ei olisi koskaan, ikinä, milloinkaan pitänyt mennä hölöttämään mitään tuollaista.

Joka tapauksessa täkäläinenkin valtamedia siis joutuu myöntämään, että nyt tästä maahanmuuttokärpäsestä on sittenkin kasvanut härkänen Euroopassa. Niin totisesti onkin! Onnittelen niitä monia maita, jotka ovat tiukentaneet linjaansa maahanmuuttoon ja vaativat EU:ta suunnittelemaan Iltalehden mukaan peräti ”lajittelukeskuksia”. Lehdykän mukaan kansalaisista on tullut vihamielisempiä maahanmuuttajia kohtaan, ja asia voi kuulemma johtaa kaikenlaisten etnisten vähemmistöjen vainoon.

Sitä en halua, mutta mielestäni tämä on turhaa kantaeurooppalaisten etukäteissyyllistämistä ja niin suvakkimedialle tyypillistä tekstiensä muotoilua. Entä jos kansalaiset ovat vain ottaneet järjen käteensä ja nähneet ja tunnustaneet tosiasiat? Ihan kaikenlainen ja esim. terrorismialueilta tuleva jättimaahanvyöry ei sittenkään taida olla meille terveellistä. Ei ainakaan noin pitemmän päälle. Suomen ei tietenkään pitäisi antaa muiden tahojen ja valtakeskittymien päättää tällaisista asioista puolestaan! Joskus se oli selvää, enää nähtävästi ei.

Mutta senpä vain totean, että kyllä nämä maahanmuuttoasiat nopeasti kärjistyvät ja nousevat pinnalle. Aiheestakin. Totta totisesti. Siis mitä tämä kaikki Suomelle aiheuttaa? Mitkä tahot esim. rahastavat turvapaikkabisneksellä? Keiltä sitten vastineeksi leikataan? Millaiset tulijat sopeutuvat ja ovat oikeasti hyödyksi maallemme, ketkä puolestaan luultavasti eivät ja miksi? Kuka lopulta maksaa viulut niin perusturvallisuutensa heikkenemisenä kuin ihan lompakollaankin. Turha kiistää, etteikö tästä viime vuosien väkitulvasta olisi aiheutunut varsin mittavastikin erilaista riesaa. Mutta ehkäpä täällä Pohjolankin perukoilla sanaiset arkut lopulta aukeavat ja laitetaan ne realismin rillit päähän. Ei siinä sen enempää eikä vähempää tarvita. Sitä odotellessa.

A drop in the ocean

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.