Blogit

UKK ja itsenäisyyden kolme pilaria

”Itsenäisyys, puolueettomuus ja kansanvalta kuuluvat Suomessa yhteen. Jos yksikin niistä menetetään, ne menetetään kaikki.”

Näin ajatteli suurmies ja presidenttimme Urho Kaleva Kekkonen ja kuinka oikeassa hän olikaan.

Itsenäisyys meni EU:n myötä

Kun Suomi liitettiin unionistipoliitikkojen toimesta Euroopan Unioniin, niin Suomi menetti itsenäisyytensä.

Itsenäisen valtion tunnusmerkeistä ja kriteereistä tärkeimpiin kuuluvat oma itsenäinen lainsäädäntövalta, oma valuutta ja oma ulkopolitiikka. Suomi menetti nämä kaikki ja paljon muuta kun itsenäisestä Suomesta tehtiin EU-Suomi.

Ja tämän myötä puolueettomuudelle ja kansanvallalle kävi aivan täsmälleen siten kuin UKK totesi viisaassa lauseessaan.

Puolueettomuus meni samalla

Itsenäisyyden menettämisen myötä meni myös puolueettomuus, kansakuntamme turvallisuuden kulmakivi. EU-Suomi on sitoutunut tukemaan EU:n yhtä ulkopolitiikkaa ja meno ulkopolitiikassa onkin menossa kokoajan villimpään ja vaarallisempaan suuntaan.

Esim. juuri tällä viikolla EU-Suomi osallistui suurvaltapolitiikkaan tunnustamalla Venezuelan presidentiksi henkilön, joka ei edes ottanut osaa Venezuelan presidentinvaaleihin.

Suomen ja suomalaisten etuihin ei kuulu mitenkään se, että otamme kansainvälisissä asioissa tällaista tuomarin roolia, jossa puutumme röyhkeästi eri maiden sisäisiin asioihin nimittelemällä presidenttejä Etelä-Amerikkaan ilman minkäänlaisia valtuuksia siihen.

Tämä EU-Suomen poliitikkojen ”suurvaltakompleksi” ja tällaisiin toimiin osallistuminen suurvaltojen rinnalla voi joskus vielä kolahtaa omaan nilkkaan Suomen kohdalla.

Meillähän pitäisi olla tuoreessa muistissa epämiellyttävä omakohtainen kokemus, jossa meidän sisäisiin asioihin puututtiin ulkovallan ilmoittaessa meille, että Suomea johtaakin vaaleilla valitun johtomme sijasta O.W. Kuusisen Terijoen hallitus.

Eduskunta palvelee kansan sijasta EU:ta

Itsenäisyyden mukana meni myös kansanvalta, sillä noin 80 prosenttia EU-Suomen lainsäädännöstä tulee Euroopan Unionilta ilman että suomalaisilla on käytännössä mitään mahdollisuutta vaikuttaa sen sisältöön. Ja juuri lainsäädäntövalta on se, mikä lopulta määrää yhteiskunnan suunnan.

Eduskunta, jonka pitäisi olla kansan palvelija, kansan vallan edustaja ja kansanvallan käyttäjä tässä maassa, on nykypäivänä EU:n kumileimasin, joka on vaihtanut laillisen isäntänsä, eli Suomen kansan, Euroopan Unioniin ja toteuttaa sen tahtoa kansan tahdon sijasta.

Unionistien ”saavutukset”

Ei siis ole mikään ihme, että kansallismielistä ja aina suomalaisten etu edellä työtään tehnyttä presidentti Kekkosta ja hänen saavutuksiaan vähätellään EU-Suomessa näiden Suomen hyvinvoinnin kulmakivet tuhonneiden unionistien ja heidän lakeijoidensa taholta.

Tosin UKK:n saavutukset punnitaan muutenkin kokonaan eri sarjassa – eli suurmiesten sarjassa – kuin nykyisten vallanpitäjiemme. Unionistien omat ”saavutukset” kun ovat jatkuvasti vaan karvaampaa ja karvaampaa kalkkia suomalaisten nieltäväksi.

Unionisteilla ei ole antaa Suomen kansalle kuin kuritusta, leikkauksia, velkaannuttamista, halveksuntaa sekä yhä vaarallisempia ja lyhytnäköisempiä ulkopoliittisia seikkailuja.

Heidän viimeisin ”saavutuksensa” on vanhustenhoidon ajaminen siihen pisteeseen, että ikääntyvät suomalaiset joutuvat kauhulla odottamaan ja pelkäämään sitä hetkeä, kun he joutuvat unionistien rakentaman järjestelmän armoille.

Tässä näemme miten päättäjiemme tyhmyys ja piittaamattomuus yhdistettynä joidenkin ahneuteen on muuttunut monessa kohtaa suoranaiseksi ryöstämiseksi ja jopa järjestelmälliseksi pahuudeksi.

Unionistien kaatamat pilarit on pystytettävä uudestaan

Ilman itsenäisyyttä, puolueettomuutta ja kansanvaltaa olemme kansakunta väärällä ja erittäin vaarallisella kurssilla.

Siksi suomalaisten on pystytettävä nämä turvallisuutemme ja hyvinvointimme takaavat pilarit uudelleen.

Muuta tietä ulos kasvavasta kansallisesta ahdingosta ja vaikeuksista ei ole.

Niko Aleksanteri Kauko
Perussuomalaiset

Tietoa julkaisijasta

Niko Aleksanteri Kauko

Niko Aleksanteri Kauko

Itsenäisyysmies ja vankkumaton suomalaisen kansanvallan puolustaja.

Todella kansallismielisen politiikan tekemiseksi tarvitsemme itsenäisen kansallisvaltion, sillä vain kansallisvaltiolla on käytettävissään ne välineet, joilla kansallismielistä politiikkaa voidaan toteuttaa.