Ihka ensiksi, kuvassa on kirjoittajan vaatimaton habitus näin korona-aikana.
Mutta asiaan: Olinpa tässä eräänä päivänä pyörämatkalla muuassa jättihehtaarikokoisessa ostoskeskuksessa ja sieltä palattuani kaukana edelläni ajoi joku ikämies erikoisella, kolmirattaisella ajokillaan niin ikään pyöräillen. Etäisyyttä meillä oli ehkä puoli kilsaa.
Yhtäkkiä heppu oli kadonnut. Tilannetta hämäsi hänen vierellään syklannut pikkupimu, jota luulin miekkosen lapsukaiseksi. Mutta ei, neiti jatkoi menojaan, ja paikalle tultuani havaitsin mainitun herrasmiehen olevan syvän ojan pohjalla. Hän oli kellahtanut sinne; ei todellakaan esimerkiksi sieniä keräämään (semminkään kun siellä ei ollut sieniä, esimerkiksi suppilovahveroita), vaan tahtomattaan näemmä oli äijäntekele sinne kaivantoon humahtanut.
_ _ _
Nooh, mitä teen? Mitä sinä tekisit? Pysähdyin. Homo sapiens –kädelliselle laumaeläimelle ehkäpä lajityypilliseen tapaan otin ja kysäisin, että mitä tapahtui ja miten kävi. Jonkinlainen kristillinenkin välittämispyrkimys kummitteli taustalla; minä nimittäin uskon, että ihmisolento on sekä henkis-/hengellinen olento että eläin yhtä aikaa, ja hänen olemassaolonsa käynnistyy Luojansa näkökulmasta kohdustaan käsin silloin, kun hänelle kehittyy moraalinen tajunta. Milloin tämä tapahtuu – sen päättää tämä Suuri Olento ihan omana tykönään.
_ _ _
Miespolo sieltä lausahti, että otin vain ja horjahdin. Tienpenkka ja oja sen vieressä oli näetsen sen verran äkillinen ja jyrkkäreunainen. Itsekin mietin joskus siitä ohi ajaessani, etteipä tuossa tarvitse paljoakaan sivukääntöä munamankelillaan ottaa, ettei reitti kulkisi ojasta allikkoon, siis kevytväylältä pöheikköön. Mistäkö olen ottanut näitä sanontoja, joita joku voisi erehtyä pitämään vitsikkäänpuoleisina? No, esimerkiksi maanmainiosta fiktiivisestä FBI-agentista Jerry Cottonista tietenkin – teininä silloin aikanaan ahmin innokkaasti joka ainoan numeron. Tosin luin kyllä kaiken muunkin, siis ihan kaiken naistenlehdistä sexy westerneihin, historian, maantiedon ja tähtitieteen tietoteoksista topografisiin karttakirjoihin. Miksikö? Olin kaiketi vain utelias. Ja ehtymättömän tiedonjanoinen. Olen aina halunnut tietää. Halua sinäkin!
_ _ _
Mutta mitäpä tuon ojassa könynneen miekkosen kanssa olisi siis tehtävä? Esitin terveys- ja sosiaalialan amk- ja yliopistokoulutettuna sekä muuten vain valppaana ohikulkijana ynnä tavallisen tyhmänä pari mielestäni valaisevaa kysymystä: kävikö pahasti ja haluatko että kutsun ambulanssin. Mies vastasi heti ja täsmällisesti, että ehdottomasti ei ja että kyllä minä selviän tästä. Toistin tarjoukseni ja sain saman jämäkän vastauksen. Totesin, että ok ja etten itse nyt mene tuonne ojanpohjalle rapakkoon likaamaan itseäni, ukko selviää muutenkin.
Mutta jos miekkonen olisi ollut puhumaton, tajuton, kasvot päin kuravelliä tai maata, jolloin olisin epäillyt hänen hengityksensä vaarantuvan tai muuta vakavaa, taikka jos jalat eivät olisi kantaneet, niin olisin sekä hypännyt itse ojaan että kutsunut ammattiapua ihan omalla luvalla ja päätöksellä. Nyt tässä tilanteessa koin, ettei minun ole mitään järkeä loikata tuonne ojanpohjalle rypemään mudassa itsetarkoituksellisesti ja suurenakin äititeresana.
Että näin. Ja oikeastaan tämä melkein kaikki on johdantoa tämän blogin loppukappaleelle, jossa toistan meidän vastuullisten liiasta, höhlästä ja suorastaan itsetuhoisesta maailmanparannushuumasta kieltäytyneiden teesiä, että itsenäinen, avulias Suomi, paras Suomi, mutta ei se ojanrapaan itsensä aivan tarpeettomasti sotkeva Suomi ei. Eikös jookos?
_ _ _
Siiskin, lopuksi tämä maahanmuuttolausunto: Olen samaa mieltä kuin Tanskan ne tietyt valtapuolueistaan kuuluneet äänet. Suomenkaan ei pitäisi lähtökohtaisesti ottaa ns. humanitaarisia turvapaikanhakijoita varsinkaan tietyn kulttuuripiirin maista, minkä seikan kaikki kyllä sinänsä tietävät. He pärjäävät parhaiten ja kurinalaisimmin omassa ympäristössään, oman perheensä, sukunsa, klaaninsa ja heimonsa parissa, joka myöskin pitää yllä järjestystä. Tällaisista löysismaista, kuten Ruotsista ja Suomesta, ei siihen oikein ole. Hesari uutisoi tässä äskettäin Helsingin Vuosaaresta ihananpulskean hyvän mielen artikkelin https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006205629.html, jossa aika lailla ”taustaisiksi” nimeämänsä häiriönaiheuttajat (kirjoitetun mukaan uhkailevat ihmisiä, kivittävät ikkunoita yms. pikkuhauskaa) kesyyntyvät ja rauhoittuvat vanhempiensa paikalle tulevina, ja pim: ongelma on poissa!! Onko näin, siis ihan aikuisten oikeasti? Epäilen vahvasti. Kattia kanssa!
Nämä konstit ja keinot on n i i n j o k o k e i l t u esim. juurikin Ruotsissa. Pullat, jaxuhalit, diskuteeraukset, potkupallo-ottelut ja muut on testattu. Tuloksena on ”haavoittuvat alueet”, eli seudut, joissa ulkomaalaistaustaiset kriminaalit pitävät valtaa. Rikoksen sattuessa kukaan ei uskalla todistaa, kukaan ei ole kuullut eikä nähnyt mitään, konnia ei saada kiikkiin. Tämä on pahin mahdollinen kauhuskenaario. Tuleeko se tännekin? Otaksunpa, että tulee.
Mitäkö teet: a.) pyri vaikuttamaan asioihin (äänestäminen, politikointi, somettaminen, muu kirjoittelu, aktivismi, ym.), b.) alistu ja totea, että näin se vain menee ja niele koko paketti, tai c.) lähde pois, katoa, häviä, muuta, siirry, vaihda maisemaa – kyllä sinä kaiketi tiedät älyvoimaisena, päättelykykyisenä ihmisenä…
_ _ _
Vielä haluan muistuttaa ja kehottaa, että jos haluat, voit ja oikeaksi koet, niin hyvä ihminen, auta näitä nk. vaihtoehtomedioita – auta sekä taloudellisesti että muuten miten ne toivovat.
