Blogit

Valtamedian hyökkäys – lyhyt oppimäärä

Kuva Wikimedia Commons / public domain

Oppitunnin tästä antaa Helsingin Sanomien alkuperäiseen juttuun viittaava Iltalehti artikkelissaan 11.2. Kumpikin julkaisu edustaa eri emoyritystä, mutta eivät asenteiltaan: molemmat ovat konservatiivisuudelle kestoallergisen liberaaliuutisoinnin Tupu, Hupu ja Lupu –arsenaalia puhtaimmillaan. Eroavat yhtä paljon tai vähän toisistaan kuin Akun veljenpojat (oikeasti kai sisarenpojat). Mutta senhän useimmat jo tiesimmekin.

Iltalehdykkä siis alkaa kertoa tähän tapaan, että hyväntekeväisyyshahmona tunnettu Brother Christmas, eli Ari Koponen, on ilmoittautunut kansanedustajaehdokkaaksi perussuomalaisten listoilta Uudenmaan vaalipiiristä. Juttua normivauhdilla lukiessani laskin mielessäni sekunteja ja rivejä ennen kuin päästään pääasiaan, eli SE alkaa. Siis mikäkö? Mustamaalaus tietysti!

”Koponen tiedotti asiasta maanantaiaamuna. Asia vuoti julkisuuteen jo viime perjantaina, kun Helsingin Sanomat uutisoi siitä. HS:n mukaan Koposen ehdokkaaksi asettamisesta päätettiin vilkkaan keskustelun jälkeen perussuomalaisten Uudenmaan piirin kokouksessa helmikuun alussa. Asiasta kertoi HS:lle piirin toimintaa tunteva lähde.”

Väliin toimittaja luikautti seuraavasti: ”Piirihallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Håkan Mansner korosti lehdelle, että hallituksen keskustelut eivät ole julkisia. -Kun saan selville kuka vuotaa tällaista paskaa ulos, annan turpaan, Mansner kommentoi HS:lle.”

Kyseisellä Mansnerilla on tietenkin oikeus ilmaista asiansa kuten oikeaksi näkee, mutta oliko Hesarin tarkoitus jo tässä kohdassa alleviivata lukijoille, että kun kyse on persuista (tai ylipäätään kansallis-konservatiivisista voimista), niin lukijoiden on tietenkin syytä muistaa, että sellaiset ovat jotenkin aggressiivista ja eläimellistä sakkia, joilta ei voi odottaa sivistynyttä ulostuloa? Eli et kai, arvoisa lukijamme, vain oikeasti sorru äänestämään heidän ehdokkaitaan?

Sitten kuitenkin joulupukkihahmo Ari Koponen saa sentään puheenvuoron Iltalehdessä: ”Vaikuttamisen halu on ajanut minut pyrkimään kansanedustajaksi. [..] Haluan myös tuoda ennaltaehkäisevää apua sitä tarvitseville ja toimia kanavana vähäosaisempien äänelle. Tiedän, että äänestäjien luottamus täytyy ansaita teoilla eikä pelkillä vaalipuheilla. Itse olen jo asiani puolesta tekoja näyttänyt. Olen iloinen siitä, että olen voinut antaa parin viime vuoden aikana monenlaista apua tuhansille hädänalaisille kanssaihmisille, Koponen toteaa tiedotteessaan.”

Mutta sitten SE palaa taas kaikessa koruttomuudessaan Iltalehdessä kuin ruoskanisku: ”Helsingin Sanomat kertoi Brother Christmasin rahankäyttöön liittyvistä epäselvyyksistä viime vuoden helmikuussa. Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tehnyt asiassa esitutkintaa ja ilmoitti tammikuussa epäilevänsä Brother Christmas -yhdistystä neljästä rikoksesta: yhdestä törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kolmesta rahankeräysrikoksesta. Ari Koponen kiistää kaikki esitetyt väitteet väärinkäytöksistä.”

Siis näiden lehdyköiden toimittelijoiden pitää tässä kaivaa esille tämän persuehdokkaan osoitteleva, ennakkokuviteltu ”rikosrekisteri”! Mutta: onko tehty asianmukainen esitutkinta loppuun? Onko syyttäjä koostanut virallisen syytteen? Onko oikeuslaitos tuominnut asianmukaisesti? Tuskin!

Ja jos joku ihan toinen ehdokas sattuisi selvästi vivahtamaan esim. täysseksuaalivapautuneelta megaliberaalilta ituhipiltä, niin löytyisikö yhtä suurta intoa paljastaa tällaisia ”syntilistoja”? Luultavasti itsesensuuri iskisi paljon vakavammistakin rötösepäilyistä. Ei niitä ainakaan vasiten tuputettaisi tällä tavalla potentiaalisille äänestäjille.

Johtopäätelmänä kaksi asiaa: 1.) tämän maan erityisen itseriittoinen ja yksipiippuinen valtamedia on tosiaankin alkanut ottaa itselleen vallankäytön muotoja, jotka eivät sille oikeasti kuuluisi lain hengen ja hyvien journalististen periaatteiden mukaisesti osoittelemalla ja lyttäämällä edellä kuvatulla, aikamoisen alhaisella tavalla.

Lisäksi 2.) maamme poliittisesti läpivärittynyt valtamedia on erittäin kohtuuton: vaikka tässä kaikenlaisten tuhansien monimutkaisten säädösten maassa tulisikin jotakin häikkää itse kullekin toimijalle, niin eivät ne silti kumoa sitä mahdollisesti ja todennäköisestikin monenlaista hyvää, mitä esim. tämä jouluiseksi hahmoksi sonnustautuva henkilö on tehnyt lukuisten tarvitsevien ihmisten avuksi. Kuuntele vain sydämesi ääntä, hyvä mies!

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.