Lähdin mukaan tähän uuteen puoluehankkeeseen, jonka tarkoitus on puolustaa ja edistää sekä Suomen valtiollista vapautta että suomalaisten henkilökohtaisia vapauksia.
Jätin VKK:n (Valta kuuluu kansalle r.p) lyhyen tukijäsenyyteni jälkeen jo jokin aika sitten hyvin pettyneenä sen toimintatapoihin monissa eri asioissa.
Yksi painavimpia syitä miksi lähdin antamaan oman panostani tähän uuteen Vapauden liittoon on se, että VKK:n johto alkoi vahvasti sekoittamaan uskontoa ja politiikkaa keskenään, mikä oli siis minulle liikaa. Uskonnon ja politiikan sekoittaminen on vaarallinen ja vaikeasti hallittava yhdistelmä, jota on lopulta mahdoton pitää kontrollissa ja josta ei siksi seuraa mitään hyvää.
Poikkeus on tietysti se, että jos jotakin puoluetta perustaessa heti ilmoitetaan selvästi, että puolueen tarkoitus on ajaa esimerkiksi jonkun uskonnon asiaa. Silloinhan mukaanlähtijät tietävät alusta asti mistä on kysymys.
Minulle poliittisen työkalun täytyy kuitenkin pysyä poliittisen työkaluna eikä uskonnollisen julistuksen temmellyskenttänä.
VKK:n puoluejohto alkoi myös omilla ulostuloillaan ja linjanvedoillaan hyökkäämään rajulla tavalla puolueen omaa ydinkannattajajoukkoa vastaan, joka aiheutti eroamisia, hajaannusta, hämmennystä ja motivaation menetystä tukijäsenissä, siis myös minussa. Tässä siis muutamia syitä, jotka johtivat omaan ratkaisuuni erota.
On todettava myös se ikävä tosiasia, että ajat ovat vaikeat ja pirstaloituminen tietysti tavallaan hankaloittaa asioita, mutta poliittisen alustan on oltava oikeanlainen, että siinä toimivien ihmisten energia ei kulu liiaksi sisäisten ongelmien ja epäkohtien parissa.
Tämä siksi, että poliittisen työn pitäisi nimenomaan suuntautua ulospäin uusien kannattajien hankkimiseen, jotta maan suuntaa voidaan muuttaa. Tämän takia toivon tietysti, että kun kannattajakorttien keräys Vapauden liiton muuttamiseksi puolueeksi alkaa, niin ne saataisiin mahdollisimman nopeasti kasaan. Sen myötä täysipainoinen valmistautuminen ja keskittyminen edessä oleviin ja monella tapaa ratkaisevan tärkeisiin eduskuntavaaleihin voisi alkaa.
Joka tapauksessa ja vaikeuksista huolimatta työni itsenäisen, kansanvaltaisen ja puolueettoman Suomen eteen jatkuu.
Niko Aleksanteri Kauko
Hyvin erikoista on, etteivät uudet puolueet pysty sopimaan uusista tavoittista yhdessä. Jostakin pikkuasioista voidaan löytää kiistaa. Kaikki viittaa vähän oman edun tavoitteluun.
Kumpa joku perustaisi eduskuntaehdokasryhmän, jonka jäsenet eivät kuulu mihinkaan uuteen tai entiseen puolueeseen. Ryhmään EP (ei puolue) kutsuttaisiin jäseniksi terveälyisiä suomalaisia, jotka kertoisivat tavoitteistaan julkisesti.
Hrmh… rintamakarkuruutta ensin perussuomalaisista, sitten VKK:sta.
Sekä uskonto että politiikka käsittää arvot, jotka pohjautuvat viimekädessä uskomuksiin, sekä yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Siten ne linjautuvat saumattomasti. Vapaamuurarit on tietenkin oma lukunsa. He tekevät selkeän eron näissä, jopa niin, että sanovat uskonnon olevan jokaisen yksityisasia – ja sillä verukkeella eivät sitten kärsi kuulla Kristuksen nimeä, siis muka hienovaraisuussyistä. Toisin sanoen, rapparisäännöt menevät evankeliumin ja lähetyskäskyn edelle.
Tällä tavoin NAK linjautuu rapparimeiningin kannattajaksi, oli sitä nimellisesti tai ei. Silti hän julistaa meille totuutena:
”Joka tapauksessa ja vaikeuksista huolimatta työni itsenäisen, kansanvaltaisen ja puolueettoman Suomen eteen jatkuu.”
Uskokoon ken haluaa.
Rukoillaan hänelle silti viisautta.