Blogit

Yhteiskuntamme kriisikäyttäytymisestä

Yhteiskunnassamme on vallalla ajattelu, jossa parhaana kriisinhoitomallina pidetään sitä, että kriisioloissa resurssien käyttöä ei vähennetä taikka uudelleen kohdenneta, vaan päinvastoin resurssien käyttöä lisätään ottamalla järjestelmään ulkopuolelta suuria määriä velkaa. Nyt korona-aikana tämä ajattelutapa tulee poikkeuksellisen selvästi ilmi.

Eli perinteisestä kriisinhoitomallista, jossa kriisin voittamiseksi olemassa olevien resurssien käyttöä uudelleen kohdistetaan kriisiajaksi, on pääosin luovuttu ja tästä on seurannut se, että kriisien aikana ja varjolla vallanpitäjät voivat käyttää valtion luottokorttia huolettomasti ja lähes rajattomasti.

Perinteisessä mallissahan pitää ensin realistisella tavalla arvioida kriisin vakavuus sekä käytettävissä olevat kriisinhoidon resurssit ja tämän tilannekuvan pohjalta tehdä sitten suunnitelma miten yhteiskunta kohdentaa voimansa mahdollisimman tehokkaasti kriisin voittamiseksi.

Ja jos kriisi todetaan niin vakavaksi, että se uhkaa koko yhteiskuntaa perustavanlaatuisella tavalla, niin silloin kaikkea epäoleellista kulutusta pitäisi vähentää. Ja vallanpitäjien pitäisi siis tällaisessa tilanteessa pystyä perustelemaan kansalaisille kriisin olevan niin vakava, että näin täytyy välttämättä tehdä.

Tämän myötä vapautuneita voimavaroja voidaan sitten kohdistaa uudelleen uhan nopeaksi kukistamiseksi, jotta normaaliin voidaan palata niin pian kuin mahdollista. Näin toimitaan esimerkiksi sodassa; eli vakavien kriisien aikana vyötä on tapana kiristää löysäämisen sijasta.

Tämä perinteinen kriisinhoitomalli estäisi ylilyönnit resurssien käytössä ja turvaisi yhteiskuntamme elinvoimaa ja kilpailukykyä pidemmällä aikavälillä nykyisen suurimmaksi osaksi lyhyen tähtäimen etua korostavan ja velkaannuttavan mallin sijasta.

Velkavetoinen malli johtaa myös helposti vääriin ja paisuteltuihin arvioihin uhkakuvasta sekä sen myötä ylimitoitettuihin toimiin ja resurssien tuhlailevaan käyttöön, koska niukkuus ei avoimen velkapiikin myötä ole rajoittamassa vallankäyttäjien toimia ja uhkien paisuttelulla saadaan poliitikkojen käyttöön entistäkin isompi ”sotakassa”.

Huoleton velkaresurssien käyttö kriisien yhteydessä aiheuttaa helposti myös sen, että kärpäslätkän sijasta kärpästen tappamiseen käytetään tykkiä ja vaikka kärpäsiin saatetaankin osua, niin tykinkuulat murskaavat paljon muutakin siinä sivussa.

Nykyisen mallin kestämättömyys

Nykyinen mallimme, jossa velkaannuttaminen on keskeinen keino kriisioloissa, on myös hyvin itsekäs siinä suhteessa, että me ikäänkuin samalla kiellämme sen, että meille saisi taikka voisi tapahtua mitään pahaa.

Missään oloissa ei haluta ottaa vastaan kipua vaan hetkellistä tuskaa pyritään aina siirtämään muiden huoleksi tulevaisuuteen valtiota velkaannuttamalla. Näin muutamme kivun siedettävämmäksi, mutta samalla kroonistamme sen ja yhteiskunta joutuu joka tapauksessa kohtaamaan tulevaisuudessa koko tuskan muodossa taikka toisessa.

Säästöihin perustuvana malli olisi oikea

Tämä koko nykyinen ajattelutapa olisi perusteltu ja oikeampi, jos talouttamme olisi hoidettu niin hyvin, että meillä olisi säästöjä esim. kansallisessa hätärahastossa ja näitä hätäresursseja sitten käytettäisiin pahan päivän iskiessä.

Mutta nykyisessä talous- ja ajattelumallissa ei näytä koskaan olevan se hetki, jolloin säästetään taikka edes maksetaan jo otettuja velkoja. Taloudellinen järjestelmämme on viallinen ja väärä, koska näitä hyviä aikoja ei enää ole. Porras portaalta menemme alaspäin ja meitä viedään syvemmälle velkaan.

Ja jos tätä perustellaan sillä, että muutkin velkaantuvat, niin onko se mikään oikeutus hoitaa asiamme yhtä huonosti? Samoin ontuu se perustelu, että meillä vielä on vähemmän velkaa kuin jo kriisiytyneillä mailla. Pitääkö niiden jälkiä sitten seurata; sekö on viisasta?

Eikö ennemminkin pitäisi tunnustaa ne syyt mitkä johtavat tähän velkaannuttamiseen ja muuttaa yhteiskuntaa niin, että se pärjää omillaan ja pystyy kokoamaan säästöjä vaikeiden aikojen varalle?

Myös kykymme nousta kriisien pohjista ylös olisi aivan toista luokkaa ilman niskassamme olevaa velkataakkaa, joka käy kokoajan painavammaksi.

Kriisi ei saisi olla kriisi

Toinen asia mikä on myös havaittavissa on se, että tämän velkamallin pohjalta ajattelemme jo niinkin, että kriisi ei saisi enää ollenkaan olla kriisi.

Nythän on vaatimuksia, että koronakriisi ei saisi näkyä sairaaloiden toiminnassa, mikä on minusta eriskummallinen ajatus.

Meillähän piti olla 700 tehohoitopaikkaa ja paljon enemmänkin, jos tarve tulee. Mutta nyt sairaaloista kuuluu hätähuutoa jo 30 tehohoitopotilaasta ja järjestelmän sisältä vaaditaan yhteiskuntaa toteuttamaan erilaisia kalliita koko yhteiskuntaa heikentäviä sulkutoimia tämän takia.

Sehän olisi sama kuin puolustusvoimat vaatisivat, että mahdollinen turvallisuuspoliittinen kriisi taikka sota ei saisi näkyä sen toiminnassa verrattuna rauhanaikaan ollenkaan; tällainenhan on täysin järjetön ajatus.

Ja mitä jos esimerkiksi tulee sota, kertovatko lääkärit silloinkin sairaalasta valtio- ja sodanjohdolle milloin operaatioita on syytä hillitä koska haavoittuneita on liikaa, ettei sairaaloissa vain mitenkään näkyisi poikkeusolot?

Tai pitäisikö esim. poliisivoimilla olla oikeus vaatia, että koko yhteiskunnan toimintaa pitäisi etukäteen vahvasti rajoittaa vaikkapa yöllisillä ulkonaliikkumiskielloilla, jos poliisista tuntuu siltä että sen resurssit eivät tilanteen mahdollisesti pahentuessa riittäisi rikoksien ehkäisyyn tai tutkintaan? Tämä tilannehan on Suomessa arkipäivää poliisille.

Miksi tällaista yhteiskunnan kriisikapasiteettia yleensä sitten rakennetaan, suunnitellaan ja ylläpidetään, jos sitä sitten kriisioloissa ei voida taikka haluta ollenkaan käyttää?

Kriisit on hoidettava oikeiden tahojen toimesta

Sen sijasta että kriisiolot hoidettaisiin niiden toimijoiden puolesta, jotka on siihen koulutettu ja valmisteltu, heikennämme koko yhteiskuntaa pitkällä tähtäimellä yrittämällä elää kuin kriisejä ei olisi olemassakaan tai siirtämällä kriisien kantamisen seuraukset yhteiskunnassa sellaisille alueille, joille ne eivät pääasiassa kuulu.

Nyt koronakriisissä vastuuta on terveydenhuollon ammattilaisten vaatimuksesta siirretty kohtuuttomasti elinkeinonharjoittajien niskaan ja kriisiytetty talouden eri sektoreita. On rajoitettu ankarasti monia aloja, jotka kuitenkin olisivat pystyneet toimimaan turvallisesti ja pienin muutoksin epidemian aikana aivan samoin kuin esim. julkinen liikenne ja isot kauppakeskuksetkin ovat toimineet koko kriisin ajan.

On väärin asettaa korona-rajoituksia solidaarisuussyistä

Nyt siis kansanterveydellisessä kriisissä kriisiytämmekin yrittäjiä ja monia tilanteeseen syyttömiä aloja erittäin rankalla tavalla, sekä myös nuoria ja terveitä ihmisiä sen sijasta, että tällaisen kriisiin valmistellut ja varatut resurssit ja ammattihenkilöt toimisivat kriisitilanteen edellyttämällä tavalla ja myös oikeita asioita ja väestöryhmiä rajoituksissaan painottaen.

Tasapäistäminen on väärä strategia, sillä korona on osoittautunut nuorille ja terveille melko vaarattomaksi taudiksi. Pitäisikin vahvasti suojella vanhempaa väestöä, vanhainkoteja ja monisairaita riskiryhmäläisiä sekä kohdistaa tukea heille. Muun yhteiskunnan tulisi antaa pyöriä mahdollisimman vapaasti ja kaikessa pitäisi myös korostaa henkilökohtaista vastuuta valtion kaikkivoipaisuuden sijasta.

Yritetäänkö kyvyttömyyttä salailla

Vai onko tilanne kriisinhoitokyvyn suhteen tosiassa niin vakava ja heikko, että tällaista väitettyä kapasiteettia esim. tehohoitopaikkojen suhteen ei sitten oikeasti ole edes olemassa ja pelätään kovasti sitä, että se paljastuisi?

Onko niin, että terveydenhuollon resurssit ja henkilöstö ovatkin jo normaalitilanteessa niin äärimmilleen venytetyt, että järjestelmä ei kestä minkäänlaista kriisipainetta? Tälläinen resurssittomuushan tuli jo ilmi vanhustenhoidon suhteen maassamme muutama vuosi sitten.

Ja Ruotsissahan juuri vanhustenhoidon alennustila johti koronakriisin alkuvaiheessa katastrofiin, kun suureksi osaksi yksityistetyt vanhainkodit, joissa työskenteli huomattavia määriä ammatti- ja kielitaidottomia ihmisiä pätkätyösuhteissa, epäonnistuivat vanhusten suojelussa koronalta totaalisesti.

Ja tätä epäilyä salailusta Suomen terveydenhuollon kriisinhoitokyvyn suhteen lisää se, että juurihan näimme, että edes kuntavaaleja ei pystytty korona-aikana järjestämään suunnitellusti täysin päinvastaisista ennakkopuheista huolimatta.

Niko Aleksanteri Kauko
Kuntavaaliehdokas, Lahti
Perussuomalaiset

Tietoa julkaisijasta

Niko Aleksanteri Kauko

Niko Aleksanteri Kauko

Pitkän linjan itsenäisyysmies ja vankkumaton suomalaisen kansanvallan puolustaja.

Kansallismielisen politiikan tekemiseksi tarvitsemme itsenäisen kansallisvaltion, sillä vain kansallisvaltiolla on käytettävissään ne välineet, joilla kansallismielistä politiikkaa voidaan toteuttaa.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement