Sascha Roßmüller on pitkäaikainen saksalainen kansallisradikaali, toimittaja, kirjailija ja Die Heimat-nimisen puolueen eurovaaliehdokas. Sascha on toiminut Saksan kansallismielisissä piireissä useiden vuosikymmenten ajan, ja nähnyt lukuisten eri ryhmien syntymiset, kukoistokset ja kaatumiset näiden vuosien aikana. Sascha on huhtikuussa järjestettävän Awakening-konferenssin viides puhuja. Voit ilmoittautua konferenssiin osoitteessa awakeningfinland@protonmail.com!
Tervehdys Sascha! Haluaisitko esitellä itsesi suomalaisille lukijoille ja kertoa samalla jotain itsestäsi. Milloin koit poliittisen heräämisesi, ja oletko aina ollut kovan linjan nationalisti?
Olen freelance-journalisti ja kirjailija, sekä osallistunut poliittiseen toimintaan varhaisesta nuoruudestani alkaen. Olen toiminut useissa poliittisissa vastuutehtävissä, kuten oman puolueeni DIE HEIMAT:in (vanhalta nimeltään NPD) hallituksessa, puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajana, sekä puolueen varapuheenjohtajana vuosina, jolloin meillä oli edustajia peräti kahden eri osavaltion parlamenteissa. Joidenkin vuosien ajan olin puolueeni Baijerin alueen johtaja.
Olen edelleen puolueen jäsen, mutten hoida mitään hallinnollisia vastuutehtäviä, sillä keskityn mieluummin toimittajan työhöni ja uusien kirjojen kirjoittamiseen. Olen kuitenkin ehdolla Euroopan parlamenttiin. Minulla on ollut myös suuri ilo tehdä yhteistyötä Dan Erikssonin kanssa Europa Terra Nostraan liittyen, vaikka se onkin tällä hetkellä melkoisen hiljainen toimija, johtuen sen jäsenten sitoutuneisuudesta heidän omiin kansallisiin järjestöihinsä.
Kiinnostuin poliittisesta oikeistosta, kun olin 15-vuotias, enkä vähiten siksi, koska silloinen ”Rebublikaner”-niminen puolue (joka on nykyään täysin merkityksetön) menestyi ensimmäistä kertaa vaaleissa, joka näkyi hyvin silloisessa mediakentässä. Varsinainen punaisen pillerin hetki oli se, kun näin hysteeriset ja mieleltään totalitaariset reaktiot niiden ihmisten suunnilta, jotka olivat vasta saarnanneet minulle objektiivisen argumentoinnin tärkeydestä ja moniäänisyyden merkityksestä. Oli täysin mahdotonta olla ottamatta siinä tilanteessa omaa puoltaan.
Ei kestänyt kauaa, kun kohtasin itseäni vanhempia aktivisteja, jotka kykenivät vakuuttamaan minut autenttisella asenteellaan. Nämä piirit olivat tosin tyylillisesti ja teemallisesti vanhentuneita, eikä meillä ollut silloin vielä elämänkokemusta. Sain kuitenkin henkilökohtaisia kokemuksia noina vuosina, vaikka se ajoikin minut aiemmasta joukosta irtaantuneeseen ryhmittymään, joka kiellettiin vuonna 1993.
Se, olenko aina ollut ”kovan linjan nationalisti” on kysymys, joka vaatii kyseisen tunteita herättävän termin avaamista. Tiivistetään kehitykseni seuraavasti: olin varmasti nuorempana paljon nykyistä radikaalimpi tavoissani ilmaista itseäni, ja nyt 51-vuotiaana katson asioita monialaisemmin kuin silloin teininä. Aika ei myöskään pysähtynyt, joka ajoi minut henkilökohtaisten kokemusteni lisäksi arvioimaan uudelleen muutamiakin asioita. Nykyiset mielipiteeni eivät siten ole identtisiä niiden kanssa, joita kannatin 18- tai 20-vuotiaana, mutta jatkumo ydinkysymysten suhteen ei ole koskaan katkennut: identiteetti ei koskaan esiinny pelkästään yksilössä, eikä sitä voi pelkistää kulttuurin puolelle ilman etnisyyden merkityksen huomioimista.
Mitkä periaatteet muodostavat maailmankatsomuksesi perustan ja kuinka ne näkyvät jokapäiväisessä elämässäsi?
Ensinnäkin päätöksenä, ettei itsensä toteuttaminen ole mikään egotrippi, ja laajemmin, että meillä on ylisukupolvinen velvollisuus vaalia sosiaalis-kulttuurillista elinympäristöä, jossa potentiaalimme yhteisen identiteetin omaavana yhteisönä voi parhaiten kukoistaa. Tämä vakaumus heijastuu arkielämässämme julistamalla tätä oivallustamme, hoitamalla samalla tavoin ajattelevia yhteisöjämme sekä perustamalla perheitä, joiden jälkikasvut kantavat soihtua seuraaville sukupolville. Tämä tietoisuus vaatii juuri tietynlaista sitoutumisen etiikkaa, rohkeutta, päättäväisyyttä ja joskus myös valmiutta uhrautua, sillä edellä kuvailtu asenne tulee aiheuttamaan sinulle joskus myös ongelmia, joihin ei aina voi itse vaikuttaa. Silloin henkisellä resilienssillä on suuri merkitys, etteivät ne ongelmat lannista, vaan jopa kasvattavat sinua.
Tulevan konferenssin teema on ”Nova Europa – Eurooppa liberaalin hegemonian jälkeen”. Mitkä asiat tekevät liberaaleista arvoista niin vaarallisia, ja minkälaista vaihtoehtoa niille tulisi tarjota? Mikä on oman esityksesi teema?
Kyynisesti sanottuna liberaalidemokraattiset arvot ovat vaarallisia, sillä ne eivät todellisuudessa ole kansanvaltaisia, sillä liberalismi sen ylikorostuneessa individualismissaan hylkää demosin, eli kansan käsitteen. Ne eivät myöskään ole arvoja sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä liberalismi on aina arvorelativistista, jonka vuoksi varsinaisen arvokeskustelun on aikaa sitten korvannut pelolla hallittu hyvesignalointi.
Perustavanlaatuinen kysymys jokaiselle poliittiselle järjestykselle on sen johtajien valinta, jotta saataisiin aikaiseksi todellinen eliitti, eikä ainoastaan valtajärjestelmä. Aristoteles on jo aiemmin selittänyt, kuinka jokaisella järjestyksellä on potentiaali suuruuteen, mutta myös rappioon. Tämän kaltainen keskustelu tulisi jälleen käydä avoimin mielin, jotta voisimme muodostaa toimivia rakenteita yhteiskunnan eri osa-alueille, synnyttäen uusien ideoiden runsauden ja uudenlaista kyvykkyyttä. Tämän keskustelun ei tarvitse johtaa samaan lopputulokseen jokaisessa valtiossa. On kuitenkin elintärkeää, että näiden yhteisesti muodostettujen prosessien taustalla vallitsisi tietynasteinen sosiaalinen homogeenisyys.
En halua paljastaa liikaa omasta puheestani, enkä ole vielä rajannut sitä valmiiksi, mutta tulen keskittymään nykyisen ajan hengen analysointiin, arvoihin, vaatimuksiin sekä uudenlaista visiota Euroopalle ilman Euroopan unionia. Jos haluat tietää puheeni otsikon, se tulee olemaan ”Awake instead of Woke – Rethinking Politics!”.
Saksassa on Euroopan matalimpia syntyvyyslukuja, ja monissa saksalaisissa kaupungeissa enemmistö vastasyntyneistä on muita kuin saksalaisia. Kuinka saksalaisten nationalistien tulisi mielestäsi ratkaista tämä ongelma, ja voiko sitä edes ratkaista parlamentaarisin keinoin?
Vaikka lapsia tehdäänkin parlamenttia useammin makuuhuoneissa, teoreettisesti oman kansan väestöllistä kehitystä voi edistää parlamentaarisin toimin luomalla tarvittavia lakiteknisiä puitteita suurperheiden muodostumiselle. Tämä edellyttää tietenkin enemmistön hyväksyntää, jota ilman näitä toimenpiteitä ei voitaisi toteuttaa.
Emme voi kuitenkaan tuudittautua siihen, että tämä asia saataisiin ratkaistua pelkästään tulonsiirroilla. Meillä on myös suuri tehtävä asenteiden muuttamisessa, jotta ihmiset saataisiin näkemään oma jälkikasvu todellisen onnellisuuden lähteenä ja siunauksena. Valitettavasti nykyisessä poliittisessa asemassamme kykymme vaikuttaa tähän on hyvin rajallinen. Enemmän saataisiin aikaiseksi puhumalla koulujärjestelmämme ja median markkinoimista arvoista. Siinä tilanteessa ei olisi lainkaan haitaksi, jos omista piireistämme löytyisi lakiteknistä ja kasvatustieteellistä osaamista opetussuunnitelmien suunnittelemiseksi, sekä julkisten medioiden muuttamiseksi.
Samaan aikaan valkoisia perheitä tulisi kannustaa kertomaan omasta perheonnestaan lastensa kanssa, joka osaltaan varmistaisi kantaväestön edes osittaisen uusiutumisen niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista, joka viivästyttäisi ajautumistamme vähemmistöön. Emme kuitenkaan voi uskotella, että osaisimme täysin ennustaa tulevaisuutta. Me emme tiedä vielä sitä, muuttavatko tulevaisuuden kovat ajat ihmisten ryhmäkäyttäytymistä, mikä taasen edesauttaisi suuresti päämääriämme. Matka taantumuksesta uudelleensyntymiseen on mahdollisuuksien rajoissa, jonka vuoksi meidän tuleekin tehdä oikeat valinnat niiden itsensä takia!
Saksa on surullisenkuuluisa sen sortavista toimista kansallismielisiä toimijoita vastaan. Minkälaisia strategioita puolueenne on joutunut omaksumaan vastatakseen näihin haasteisiin?
Jos ryhmä on onnistunut saavuttamaan rekisteröiden puolueen aseman Saksassa, se tarjoaa tiettyä suojaa lakkauttamistoimilta, ainakin jos puoluetta verrataan rekisteröityihin yhdistyksiin. Kyseisellä suojalla on suuri merkitys, sillä lakkautetuksi tulemisen uhka on valtava, ja siinä missä yhdistysten lakkauttaminen tapahtuu käden käänteessä, puolueiden osalta siihen tarvitaan paljon enemmän vaivannäköä. Oman puolueeni osalta keskushallinto on epäonnistunut näissä yrityksissä jo kahdesti. Lakkautuksen sijasta hallinto onkin keksinyt muita kiusanteon muotoja, kuten taloudellisesti epätasa-arvoisen kohtelun puolueiden välillä.
Ongelma on kuitenkin tätäkin perustavanlaatuisempi. Mitä impulsiivisemmin oikeusjärjestelmä toimii, sitä vaikeampi, ellei jopa mahdotonta, on kehittää puolustusstrategioita sitä vastaan, sillä jokaista strategiaa voidaan soveltaa vain yksittäisissä tilanteissa, joiden sisäiset säännöt ja puitteet vaihtelevat. Oikeudellisen mielivallan vuoksi mitään yksittäistä taikatemppua ei ole olemassa. Meidät on pakotettu vakuuttamaan kriittinen massa asiamme taakse annetussa ajassa, jotta voimme saada kotimaamme takaisin.
Yleisesti tarkasteltuna on järkevää ajaa useilla rattailla yhtä aikaa, ja pyrkiä vaikuttamaan puoluepolitiikkaan yhteisöjen muodostamisen sekä kulttuuri- ja mediatyön kautta samanaikaisesti.
Saksalaisia on henkisesti pahoinpidelty vuosikymmenten ajan holokaustisyyllistämisen avulla. Onko mitään toivoa siitä, että tulevat sukupolvet kykenevät rikkomaan tämän epäterveellisen syklin ja tuntemaan jälleen ylpeyttä saksalaisuudestaan?
Todellakin, erityisesti Saksassa todistamme eriskummallista tilannetta, jossa historiaamme häivytetään ikonoklastisella raivolla esimerkiksi poistamalla Bismarckin patsaita, mutta suhteellisen lyhyttä aikakautta historiastamme ei anneta ikinä painua unholaan. Toisen ja jopa kolmannen sukupolven syyllistäminen holokaustista, ei ainoastaan menneisyyden tapahtumana, vaan aivan kaikissa mahdollisissa tilanteissa, on mielestäni moraalisesti hyvin kyseenalaista.
Tietenkin osa nuorista sukupolvistamme ymmärtää sen, että he ovat väärä kohde 80 vuotta vanhoille syytöksille, eikä Saksan historian kumittaminen konformismin nimissä riitä vakuuttamaan heitä niin usein ilmaistun ”vapauden” olemassaolosta. Pitää kuitenkin huomioida, että nuoren saksalaisen on vaikea tuntea ylpeyttä maastaan, sillä heiltä on riistetty mahdollisuus oppia oman kansansa ja sen kulttuurin saavutuksista. Valitettavasti nykyinen Saksa – erityisesti sen nykyisen liikennevalohallinnon aikana- ei tarjoa heille mitään mahdollisuutta kansallisylpeyteen. Meidän tulee kuitenkin älykkäästi hyväksikäyttää sosiaalista mediaa siten, että voimme tarjota nuorille sen kaltaista historiallista ymmärrystä, mitä heidän koulunsa eivät kykene heille enää tarjoamaan.
ENGLISH VERSION:
Hello Sascha, would you introduce yourself to the Finnish readers and tell us something about your personal history, please? When did you have your political awakening, and have you always been a hardcore nationalist?
I´m a freelance journalist and book author, engaged in the political scenery since my early youth. I held party political offices on many levels, including the national board for many years, in the party DIE HEIMAT – formerly known as NPD – which, for example, encompassed serving as chairman of the NPD-Youth Organisation in Germany from the end of the 1990s until 2002 or as Vice Chairman of the NPD in times when we were represented in two federal states` parliaments. For some years I was responsible as party chairman in Bavaria.
I´m still a member of the party, called DIE HEIMAT now, but currently hold no office due to focussing on journalistic work and writing new books. Nevertheless, I´m running as a candidate for the party at the European Elections. Further, I had the pleasure of close cooperation with Dan Eriksson regarding Europa Terra Nostra, even if it`s a bit quiet on that playground at the moment due to the needed activists being stretched too much within their national organisations.
I became interested in right-wing politics when I was about 15/16 years old, not least because a right-wing party called “Republikaner” (now sunk into insignificance) had its first successes, which were reflected in typical mainstream fashion in the media. A red pill moment was for me at the time, the hysterical, mindset-totalitarian reaction of just those who always preached to me the sanctity of the objective exchange of arguments in a pluralist fair discourse. It was simply impossible for me not to take a stand here!
From the time of that “outing” it didn`t last long when I came into personal contact with activists who were only a few years older than me and equipped with the capacity to impress me with their authentic attitude. However, these were circles that cultivated a style of politics which, in hindsight, was perhaps outdated in some respects; also, life experience was lacking. Nevertheless, I gained personal experiences those days, although it led me to a splinter group that was banned in 1993.
Whether I’ve always been a “hardcore nationalist” is a question that required a prior definition of that emotive term. Let`s summarize my development as follows: I was certainly often more radical in the manner of expressing myself in my youth, and, today, aged 51, I look at things more in their complexity than I did as a teenager. The times also did not stop, which in connection with my personal life experience also subjected some aspects to a re-evaluation. Therefore, my views today are not identical to those when I was 18 or 20, but to date – in continuity – I was not compelled to contradict the core motivation of my original volition: Identity does not exist individually alone, nor can it be reduced in its collective dimension to the cultural area, without attributing its significance to ethnicity.
Which principles are the most important part of your worldview and how do those affect your daily life?
On the one hand, the conviction that self-fulfilment is not an “ego trip”, and further, that we have a generations-spanning responsibility to preserve the socio-cultural biotope in which, due to its specific evolution, our potential as an identity-capable community for further development can thrive best. That conviction is reflected in daily life by the proclamation of this insight, the nurturing of like-minded communities and the formation of families to pass on that torch to children and grandchildren.
That awareness requires a particular behavioural ethic of commitment, courage, steadfastness and, at times, a preparedness for sacrifice because such an attitude sometimes confronts you with problems, the occurrence of which cannot always be influenced by oneself. Then it is important to have inner resilience, not to be harmed or even to grow from it.
The theme of the upcoming conference is “Nova Europe – Europe after the Liberal Hegemony”. What makes liberal democratic values so dangerous and what kind of alternatives should we offer to our own people? What is the theme of your particular presentation?
With a grain of cynicism, “liberal democratic values” are to label as dangerous, because they are NOT at all democratic, due to liberalism – in its exaggerated individualism – neglects the “demos”. Moreover, they are NOT at all values in the classical sense, because liberalism is characterized by value relativism, and, in reality, the terror of virtue signalling has long taken the place of a serious debate on values.
The fateful question of every political order is the choice of leadership to recieve a true elite, not just an establishment, and Aristotle has already explained that different forms of order have the capacity to develop strengths, but can also degenerate. That debate must be taken up again in an open-ended manner to find the appropriate structure for the various political levels, in accordance with their respective mentality for generating synergies in terms of the wealth of ideas and competence. This need not necessarily lead to the same result for every nation. It is crucial, however, that acceptance of the results of a collective process of decision-making requires a certain degree of societal homogeneity.
I do not want to pre-empt my speech too much, moreover, I haven`t finished conceptualising it, but it will focus on zeitgeist analysis, values and demands on ourselves as well as a vision for Europe alternative tot he EU. If you want to hear a headline, maybe, we could take it as follows: „Awake instead of Woke – Rethinking Politics!“
Germany has one of the lowest fertility rates in Europe, and in many larger cities the majority of the newborns are non-German. How should German nationalists solve this problem, and is it possible to achieve a solution via parliamentary action?
Although children are usually not made in parliaments, but more in bedrooms, nevertheless, theoretically a demographic change within the own indigenous population is possible to endorse through parliamentary activity by creating the necessary legislative framework conditions to support native families having many children. That, of course, presupposes appropriate majorities, without which decisions to that effect cannot be enforced; at least there were to find some potential measures provided the political will.
However, we must not think that this field can be tackled successfully just by means of monetary measures alone. There is also a need for a respective disposition and an attitude towards life regarding traditional families with children as true happiness and bliss in life. Unfortunately, the possibilities of communicating this in our present opposition role are very limited. Much more could be achieved in the debate on such values by education systems and the media, which is why it would not be detrimental to have the legislative competence to design curricula and influence public service broadcasters.
In the meantime, national families are called upon to crown their family happiness with children to help maintain a relevant core size of our indigenous peoples for as long as possible, in other words, to delay the demographic tipping point.
However, we should not pretend the illusion of being able to predict accurately. We do not know whether some upcoming hard times will contribute to a change in the collective behaviour of our peoples which is more forward-looking in a sense benefitting our goals. From further decline to resurrection is everything in the realm of the possible: Therefore, let`s do the right thing for its own sake!
The German government is infamous for its oppressive actions against local nationalist groups. What kind of strategies your party have adopted to overcome these difficulties?
If you have met the criteria for recognition by the authorities as a political party in Germany, that particular party status offers a certain degree of protection, at least in comparison with other associations. That protection is essentially in concern of the high hurdle of being banned. In contrast to associations, which are very easy to ban, the same is much more difficult aiming at a party in Germany. As far as the party to which I belong is concerned, the regime has already failed on two attempts. However, the German legislature introduced sanctions below the banning threshold as regards equal treatment with establishment parties in financial terms. As a party in Germany one is subject to certain conditions, but in some respects privileged in comparison to other organisational structures.
However, the problem is a more fundamental one: The more legal arbitrariness occurs in a system, the more difficult or even impossible it is to develop a strategy against that, since any strategy can only be developed based on a situational analysis of framework conditions. The problem is, legal arbitrariness does not constitute an assessable framework, which is why there is no magic solution in this real life: We are challenged to convince and mobilise a critical mass in time to reclaim our homelands successfully.
In general, I think it makes sense to drive on multiple tracks and to try to cover the spectrum of an electoral party in addition to community building and cultural work as well as media projects cooperatively.
German people have been mentally abused by holocaust guilt for decades. Is there any hope that younger generations will break this unhealthy cycle, and finally feel proud of being German?
Indeed, especially in Germany, we are experiencing a strange situation in which history is erased iconoclastically, e. g. by removing Bismarck monuments, but a relatively limited period of the past is NOT allowed to pass away. To muzzle the second or even the third generation after that period, not just in regard to issues of that time, but also concerning completely different dissident subjects – however, by referring to that time – that`s an instrumentalisation which, according to my view, is itself morally highly questionable.
But, of course, some part of the younger generation indeed recognises that they are somehow the wrong addressee regarding accusations almost 80 years or more ago and that this reduction of German history for the sake of mainstream conformity is not really a convincing expression of the much-quoted alleged freedom. However, developing a sense of pride for their country is difficult for today’s young people in Germany insofar as they are largely deprived of the opportunity to become acquainted with the achievements and culturally welcome blossoms of history, and, unfortunately, the present Germany – especially under the so-called „traffic-light government“ – has little to offer of which one could be proud. Nevertheless, it´s up to us to use social media platforms covering a wide reach to cleverly convey those contents for a balanced understanding of history that educational institutions are missing.
____
TUUKKA KURU
