Uutissuomalaisen useisiin medioihin toimittamassa ja julkaistussa jutussa 28.10. kerrotaan avustusten määrän hiipumisesta sitten Ukrainan sotatilanteen alkamisen kevättalvella 2022.
Haastateltu on neljän suurimman avustusjärjestön edustajia: SPR, Unicef, Kirkon Ulkomaanapu ja Pelastakaa lapset ry. Jutun mukaan yhteenlaskettu tämän vuoden lahjoituspotti on 74 miljoonaa, josta valtaosa on peräisin ajalta ennen kesää. Lisäksi kerrotaan, että Unicefin ja SPR:n Ukrainaan keräämät lahjoitukset ovat kaikkien aikojen suurimmat yhteen kriisiin kerätyt. Jutussa pohditaan syitä, miksi auttamisinto on hiipunut, miksei lahjoituksia tule kuten kriisin alussa.
Yhtenä syynä esiin nousee kriisin pitkittyminen. On totta, ettei kukkaron nyörit yhteen tarkoitukseen veny, koska ihmiset kokevat, ettei heidän avullaan ole lopulta merkitystä: sota ja katastrofi jatkuu vain jatkumistaan. Lisäksi ajatellaan, ihan oikein, ettei yksittäisen lahjoittajan tule olla loputtomiin auttamassa ja pelastamassa kriisin kohteita, vaan tehtävä kuuluu valtioille, myös Suomelle. Olemmekin valtion tasolla kiitettävästi olleet auttamassa myös humanitaarisessa katastrofissa, jollaisen sodat aina synnyttävät.
Muitakin syitä on ja yhden sellaisen tulee Kirkon ulkomaanavun Jouni Hemberg maininneeksi. Hän kertoo, ettei kaikkia rahoja sittenkään kerätä Ukrainan kriisiin, vaan avustuksista osa menee Itä-Afrikkaan ja muihin kriiseihin, jotka ovat maailmalla jatkuneet vuosikausia.
Missä on lahjoittajan “kuluttajansuoja”, eikö annettu raha lopulta menekään perille sinne, mihin lahjoittaja sen haluaisi ohjata. Ikävä kyllä ei. Näin suuret avustusjärjestöt ovat aina toimineet, suositun lahjoituskohteen varjolla rahaa kerätään järjestöjen itsensä päättämiin muihin kohteisiin, usein sellaisiin, joissa apu vain pitkittää kriisiä tai ei mene perille ollenkaan. Esimerkiksi Afrikan kohteista tiedetään rahojen, ruoka-avun ja tarvikkeiden päätyneen suoraan paikallisten gepardisuikkaisten sotalordien käsiin.
On myös huomattava, että mitä suurempi avustusjärjestö, sitä suurempi byrokratia tarvitaan. SPR on osa kansainvälistä punaista ristiä, samoin Unicef on YK:n alainen järjestö. Iso osa avustuksista jyvittyy näiden organisaatioiden henkilöstö- ja toimitilakuluihin. Suomen SPR:n pääsihteeri ja muu johtajisto saavat yli 10 000 euron kuukausipalkkaa. Apu ei mene perille ja pitkälti kyseessä on nykyajan anekauppa: ostetaan rahalla parempaa omaa tuntoa ja hetkellistä hyvää oloa – tänä päivänä asiaan liittyy vielä asian somessa julkaiseminen tykkäysten ja sydämien toivossa.
Alkavalla viikolla on vielä yksi suuri syksyinen oman kilven kiillottamistapahtuma edessä: Nenäpäivä. Tai ehkä ennemmin nenästä vedettävien päivä: kannattaa tutkia ja perehtyä lahjoittaessaan myös tämän tapahtuman alati kasvavaan ylläpitokoneeseen, jokainen lahjoitettu euro ei todellakaan perille avustuskohteeseen päädy.
Jokainen saa toki varojensa puitteissa lahjoittaa minne haluaa. Netistä löytyy sivustoja, joiden kautta saat apusi varmemmin perille suoraan tarvitsevalle henkilölle tai perheelle. Suomesta lähtee myös Ukrainaan täsmänä tehtyjä avustuskuormastoja, jossa tarvikeapu todellakin viedään perille ja siitä hyötyvät he, jotka kriisistä kärsivät. Välikäsien ja yleiskulujen määrä on näissä pienempi tai sitä ei ole lainkaan.
Apua sodan piinaama maa ja sen kansalaiset, Ukrainan naiset, lapset, vanhukset ja perheet tulevat tarvitsemaan vielä pitkän aikaa.
”Jokainen saa toki varojensa puitteissa lahjoittaa minne haluaa.” Toimispa meidän sukkahousut hallituksessa samoin, mutta sen sijaan lahjoittavat MEIDÄN rahat ja ottavat vielä kahmalokauplalla velkaa sen päälle.
Joo, ei ole kyllä ropoja annettavaksi sillä sähkölasku on yli 5 kertaistunut ja kuukausilasku on yli 400 euroa. samaan aikaan kaupassa kaikki hinnat on noussut, kuten myös polttoaineiden hinnat. Eikä palkat ole noussu sentin, senttiä.
Joten revi siitä apuja kun itsellä eikä perheellä kohta ole ruokaa pöydässä eikä sähköt toimi.