Blogit

Superpoliitikko

Muutama vuosi sitten suositussa Putous- ohjelmassa oli Ernest Lawsonin esittämä sketsihahmo P.O.Liitiikko, joka hahmokilpailun lopulta voittikin. Hahmo oli yhdistelmä kaikista poliitikoista, kaikkitietävä ja -osaava, yksikään ongelma ei jäänyt ilman ratkaisua eikä kysymys vastaamatta. Tarpeen tullen hahmo saattoi vaihtaa mielipidettään vaikka kesken kysymyksen, arvellen sen lisäävän hänen kansansuosiotaan. Pentti Olavi Liitikko oli myös hahmo, jolle mikään määrä poliittisia tehtäviä ei ollut liikaa ja kaikkiin hän katsoi olevansa paras vaihtoehto, valtuutetusta presidenttiin – eräänlainen superpoliitikko siis.

Totuudesta on tullut tässäkin fiktiota ihmeellisempää, sillä Helsingin Sanomat (23.9.) kertoo jutussaan, kuinka Suomeen on syntynyt kolmella eri hallinon tasolla istuvia kansalaisten edustajia, “superpoliitikkoja”. Tällä viitataan henkilöihin, joilla on mandaatit kansanedustajana, kotikuntansa valtuustossa ja tuoreimpana aluevaltuustossa. Nimeltä mainitaan Li Andersson (vas) ja Annika Saarikko (kesk) – heillä on hoidettavanaan kolmen hallintotason lisäksi vielä puolueidensa puheenjohtajuus.

Luottamuspaikkoihin hakeutumisessa ei tietenkään ole mitään väärää. Jokainen on kykynsä mukaan vapaa olemaan ehdolla ja tulemaan valituksi, jos kansa näin tahtoo. Ongelmaksi muodostuu ajanhallinta: miten olla täysipainoisesti mukana eri luottamustehtävien hoidossa. Kuten Hesarin juttukin kertoo, jää päällekkäisiä kokouksia väkisinkin väliin ja lainsäädäntöä ehdokkaana olemisen rajoittamisesta on mietinnässä.

Puoluesihteerit kertovat, että lähes kaikilla puolueilla asiaa on pohdittu. Varahenkilöjärjestelmä on ihan hyvä, jos kansanedustaja – kunnanvaltuutettu ei kokoukseen ehdi, mutta toteutuuko silloin äänestäjän tahto. Henkilökohtaiseksi varaedustajaksi voidaan kunnassa nimetä kuka tahansa ehdolla olleista, eli aivan eri henkilö kuin ketä äänestettiin.
Vaikka Suomessa onkin listavaali, on äänestyspäätöksessä henkilö edelleen keskiössä.

Itse jätin aluevaalit väliin, vaikka ehdokkaaksi paljon kysyttiin. Katsoin ettei aika kaupunginhallituksen ja -valtuuston velvoitteiden lisäksi riitä perehtymään kunnolla kaikkiin asioihin. Lisäksi erityisosaaminen ei ollut riittävä tuohon tehtävään. Meillä oli puolueesta ehdolla ja meni läpi minua pätevämpiä terveyden- ja sairaanhoidon tuntijoita.

Olen nyt ehdolla eduskuntaan ja jos pääsen läpi, en aio osallistua seuraaviin kuntavaaleihin. Joudun todennäköisesti myös jättämään myös paikkani kaupunginhallituksessa, ajankäyttösyistä, valtuutettuna jatkan kauden loppuun.

Olen varma että minua valtuustoon äänestäneet tämän ymmärtävät.

Minusta ei “superpoliitikoksi” ole, keskityn jatkossakin vain yhteen luottamustehtävään.
Kuten todettua, jokainen tehköön oman ratkaisunsa voimavarojensa mukaisesti.

Pia Kuparinen, ek-vaaliehdokas (ps.), Häme

Tilaa
Ilmoita
guest

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Puolueeton

”Hahmo oli yhdistelmä kaikista poliitikoista, kaikkitietävä ja -osaava, yksikään ongelma ei jäänyt ilman ratkaisua eikä kysymys vastaamatta.”
Hahmo ei ollut yhdistelmä yhdestäkään poliitikosta. Poliitikot eivät tiedä asioista syvempää kuin pintaraapaisun, eivät osaa vastata edes kysymyksiin. Osaavat kyllä kieroilla. Maailmat poliitikot ovat mahtavampina vielä alemmalla tasolla. Mitä järkeä on tukea valtaa lisääviä toimia (ilmastonmuutos, pandemiaa) ja lietsoa sotaa (Nato) vaikka mikään ei uhkaa. Mitä suuremman määräysvallan poliitikko on saanut, sitä suurempi on oma maine ja rahan ahneus.
Jokaista mukavaan ja turvalliseen elämään tarvittava raha ja oma asema kiinnostaa jolloin tavalla. Kansan valitsemilla poliitikoilla touhu ylittää terveen järjen käytön. Eurooppa on joutumassa suureen kriisiin poliitikkojen toiminnan ansiosta. Kunnon poliitikko vaatisi rehellisen (ei omaa toimintaa tukevan) median olemassa olon ja huolehtisi kansalaisille tarpeellisen energian saannista sekä järjestäisi sen, että kansalaisille riittäisi edullista syötävää riittävästi. Nyt ne toimivat omista järjettömistä aatteistaan johtuen juuri päinvastaisesti.

John Quiman

Eräs suomalainen pakinoitsija kirjoitti aikoinaan, että ei politiikkaa pidä haukua, siinä tienaa rehellisesti leipänsä moni sellainen, joka muutoin istuisi linnassa.

Ei niitä kiinnosta kuin valta ja maine ja raha

Saarikkohan on vielä ministerikin ja eiks sammako Li kans.

Juha

Kyllähän järjellä ajattevat ihmiset pitävät näiden em blogikirjoituksessa mainittujen henkilöiden lisäksi koko nukkehallitusta sketsihahmoina. Eihän näille klovneille voi muuta kuin nauraa. Mutta järjellisiä ihmisiä on nykyään kovin vähän ja valtaosalla kansasta ei ole komiikan tajua eikä ymmärrä milloin pitää nauraa.

Pistää vihaksi pikemminkin

Tää meno ei enää edes naurata.

Juha

No joo. Olet oikeassa. Nämä ovat kansakunnalle vaarallisia valehtelevia hulluja.

”Pääministeri Marin pitää Suomen Nato-jäsenyyttä ”erittäin epätodennäköisenä” virkakautensa aikana”

”En sitä paitsi usko, että kenelläkään on kiinnostusta sijoittaa ydinaseita tai avata Naton tukikohtia Suomeen, Marin sanoo.”

”Hakekaa rokote. Sillä suojaatte itseänne, läheisiänne, koko yhteiskuntaa ja erityisesti terveydenhuollon kantokykyä, Marin jutteli kävellessään pakkasessa kohti Valtioneuvoston linnaa.”

Viimeksi muokattu 29 päivää sitten by Juha

Tietoa julkaisijasta

Pia Kuparinen

EK-vaaliehdokas (ps.) 2023 vaaleissa.
Kaupunginvaltuutettu, kh:n jäsen, Kanta-Hämeen perusnaiset vpj.
Koti, Uskonto, Isänmaa. Omavaraisuus, Turvallisuus, Ostovoima!

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement