Blogit

Sanasta naista, sarvesta härkää

(Vastine Forssan Lehden kolumnistin kirjoitukseen, julkaistu 10.6. FL)

Forssan Lehden poliittinen kirjeenvaihtaja Ilkka Kononen käyttää puolet kolumnistaan (FL 9.6.) minun sanomisieni ruotimiseen. Ensinnäkin on kehuttava Ilkkaa siitä, että hän on laajentanut maailmankuvaansa lukemalla myös blogejani. Koska minulla ei lehdessä vakiopalstan ylellisyyttä, eikä ole järkevää viedä tilaa muidenkin hyviltä mielipidekirjoituksilta, kirjoittelen parillekin eri alustalle ajatuksia maailmanmenosta myös blogien muodossa. Blogeja löydät seuraamalla facebookiani tai kirjoittamalla google-hakuun nimeni ja blogit. On hyvä, että ulkopuolinen vakiokirjoittaja tuo tämän esiin, itse en ole viitsinyt alkaa näin omaa häntäääni nostelemaan. Perussuomalaisten blogisivustolla on paljon myös muita kiinnostavia artikkeleita, lukekaa Ilkka ja kaikki muut sitä jatkossakin.

Konosen kolumnissa on totuttuun tapaan irroitettu yksittäisiä luonnehdintoja asiayhteyksistään ja luotetaan ettei kukaan menisi koko tekstiä lukemaan. Humanitaarista haittamaahanmuutoa käsittelevässä tekstissä viittasin siihen, mikä oli jos silloin nähtävissä ja tuli todistetuksi myöhemmin. 2015 Ruotsista tuupattiin vaivoiksemme lähinnä aikuisia miehiä, ei esimerkiksi lapsiperheitä, joita monella paikkakunnalla avatuissa vastaanottokeskuksissa odoteltiin. Ruotsi ja kymmenkunta muuta Euroopan maata ei ollut heille kelvannut turvapaikaksi, joten tulijat saapuivat väärin perustein ilmaisen elatuksen toivossa. Rikollista jo lähtökohtaisesti.

Tämä porukka lähti vapaaehtoisesti paluurahat taskussa kotiinsa, kun Sipilän talon avaimia ei käteensä annettu ja muun muassa Oulun tapaukset kertovat muiden avuntarpeesta ja kunnioituksesta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Kontekstissaan täysin relevanttia luonnehtia tällaista ihmisjoukkoa jätteeksi.

Mitä raiskaajiin ja naistenahdistelijoihin tulee, halveksin ja inhoan heitä olivatpa mitä etnistä alkuperää tahansa. Ihmisarvonsa näilläkin kai on lähtökohtaisesti, mutta en ymmärrä miten sitä voi heidän tekojensa jälkeen puolustaa, ehkä kuulemme tästä Ilkalta lisää. Kotoperäinen rikollisuus ei kuitenkaan parane sillä, että tuodaan tuontirikollisia siihen lisäksi. Se on kuin vuotavan veneen pohjaan porattaisiin reikiä sen sijaan, että kaikki yhteistuumin tarttuvat äyskäriin. 

Näiden sanojen ja kirjoitusten takan seison ja otan niistä vastuun, kuten aiemmin jo kerroin. Ei se tämän vaikeampaa ole. 

Lyhyt kommentti kirjoituksen kokonaisuuteen. Kuten muukin media, myös kirjoitus antaa ymmärtää sisällössään, että Kulmunin ero oli vättämätön hyvä teko ja oma-aloitteinen lähtö ministerin paikalta arvostettavaa.Toisaalta perussuomalaisten edustajan poistaminen ryhmästä oli peliliike. Näin ei tietenkään todellisuudessa ole – Kulmuni lähti kuin varas, joka on jäänyt kiinni käsi hillopurkissa kyynärpäätä myöten pakon edessä. Eduskuntaryhmämme olisi voinut toimia toisellakin tavalla, mutta valitsi ryhdikkään linjan, missä tehtiin selväksi rajanveto asiallisen käytöksen suhteen. 

Toivottavasti Ilkka jatkaa blogieni lukemista ja mainostamista jatkossakin, että mahdollisimman moni löytää ne ja saa niistä nauttia. Olen jäämässä kesälomalle muutaman viikon päästä. joten jos ei mitään kirjoittamisen arvoista eteen nouse palataan asiaan elokuussa- oikein hyvää kesää Ilkalle ja kaikille muille lukijoilleni.

Tietoa julkaisijasta

Pia Kuparinen

EK-vaaliehdokas (ps.) 2023 vaaleissa.
Kaupunginvaltuutettu, kh:n jäsen, Kanta-Hämeen perusnaiset vpj.
Koti, Uskonto, Isänmaa. Omavaraisuus, Turvallisuus, Ostovoima!