Blogit

Valtamedian vaaliuutisointi on leimakirveen heiluttelua

Euroopan kansat antavat nyt tukensa parlamenttivaaleissa puolueille, joille oman kansan etu on tärkein. Ruotsin vaaleissa Ruotsidemokraatit nousivat toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja mahdollistivat oikeistoblokin voiton. Italiassa juuri pidetyissä vaaleissa Italian Veljet putsasi pöydän ja lähes kuusinkertaisti äänisaalinsa viime vaaleihin verrattuna. Italiassa on nousemassa pääministeriksi ensi kertaa nainen, Giorgia Meloni, jonka vaalimotto oli:”Jumala, Isänmaa ja Perhe”. 

 

Miten valtamedia uutisoi nämä kansalaisten tahdonilmaisut?

 

Ruotsidemokraatit ovat käyneet pitkän polun sekä kotimaassaan, että Suomessa saadakseen karistettua mediassa pahimmat nimittelyt. Vieläkin varmasti osa toimittajista haluaisi käyttää leimoja, joilla vielä kymmenen vuotta oli helppoa ja halpaa saada toimittajan oma viesti läpi jutuissaan: natsien perilliset, äärioikeisto, maahanmuuttovihamielinen. Kaikki, mistä Ruotsidemokraatit varoittivat Ruotsin avoimien ovien maahanmuuttopolitiikassa on toteutunut ja nyt muutkin puolueet vihdoin ovat asian ymmärtäneet. Valitettavasti Ruotsissa taitaa olla peli jo menetetty, vain vahinkoja voidaan paikkailla ja yrittää edes jollain keinoilla hidastaa kehitystä, jossa Ruotsista on tulossa ensimmäisiä islamilaisia valtioita Euroopassa.

 

Koska asiakysymyksiä ei voi kritisoida, on sentään onni, että toimittajat saavat jotain kirjoitettavaa natseista, pakkomielteestään. – Siis miten hiton ihana hetki tämä onkaan. Pyhä voitto (helg seger), sanoi Rebecka Fallenkvist (sd.) vaalivoiton huumassa. Kaukaa pitää natsianalogia tähän linkittää, mutta toimittajalta tuo ei ole temppu eikä mikään. Helg Seger – Hell Seger- Sieg Heil, näin se tehtiin! Ja jutussa päästään kätevästi muistuttamaan jo aikoja sitten päivän politiikasta kadonneista juurista liittyen ruotsalaiseen nationalismiin. Varmasti lämmitti toimittajien sydäntä, vaikka eivät voineet tulosta muuttaakaan. Myös Ylen vaalilähetyksissä oli huomattavissa miten toimittajien riemu vasemmiston voitosta näkyi naamasta, kun ei oikea (eli vasen) ollutkaan kansa mieleen.

 

Italian vaalit kiihottivat valtamedian hokemaan kuin yhdestä suusta: äärioikeisto, äärioikeisto, äärioikeisto, fasisimi, fasisimi,fasisimi…Italian Veljet on lähinnä keskustaoikeistolainen puolue, talouspolitiikassa jopa kokoomuksesta vasemmalla. Kansallismielisyys ja oman maan tulevaisuudesta huolestuminen ei tee puolueesta sitä miksi toimittajaraukat yrittävät sen muuttaa. Suomalainen median seuraaja on tänä päivänä valveutunut ja mediakriittinen, ei mene läpi tämäkään loru.

 

Kun omat eduskuntavaalit lähestyvät tulee media taas kaivamaan mitä ihmeellisimmät vanhat juttunsa esiin ja kuolaamaan suu vaahdossa, josko saisi jonkin uuden leiman, millä lyödä isänmaan tilanteesta huolestuneita ehdokkaita. Myös Suomessa on oltava äänestäjien hereillä kun on aika äänestää ja olla mukana ottamassa Suomi takaisin sen tuhoajilta, jotka haluavat meidät myydä maailmalle.

 

Äänestäminen on ainoa keino saada asioihin muutos, seurataan Ruotsin ja Italian viitoittamaa tietä!

 

Pia Kuparinen, EK-vaaliehdokas, Hämeen Vaalipiiri

Tilaa
Ilmoita
guest

2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Tuhnu

Kehityksen voi pysäyttää. Ruotsalaiset kuten kaikki muutkin maat voivat ja saavat ajaa halutessaan muslimit jälkeläisilleen ulos maasta. Muslimien oleskelu Euroopassa on vain maksettujen ja vieraan heimon agendaa ajavien poliitikkojen petollisuuden tulos.

Yrjö

Mistä saataisiin kansalle edustajia, jotka eivät kumarra WEFille. Suosittelen katsomaan TVstä kanava PosiTV klo 16-17 saksalaisen juristin haastattelu.

Tietoa julkaisijasta

Pia Kuparinen

EK-vaaliehdokas (ps.) 2023 vaaleissa.
Kaupunginvaltuutettu, kh:n jäsen, Kanta-Hämeen perusnaiset vpj.
Koti, Uskonto, Isänmaa. Omavaraisuus, Turvallisuus, Ostovoima!