Vaikka vastustankin ihmisoikeussyistä aikuisiin kohdistuvaa pakkolääkintää muissa kuin ääritapauksissa (itseen tai muihin kohdistuvaa väkivaltaa tuottava mielisairaus tai ehkä kulkutauti joka on vakavuudeltaan luokkaa musta surma), niin lasten ollessa kyseessä on ongelma monimutkaisempi.
Tätä ei kannata miettiä minkään yhden tietyn turvallisuudeltaan epäselvän valmisteen kontekstissa vaan yleisellä tasolla.
Kuka päättää lapsen lääkinnästä? Lapset eivät ole vanhempiensa omaisuutta, mutta eivät toisaalta valtionkaan, eivätkä kuitenkaan itse henkisesti vastuullisia tekemään ratkaisuja vaikeissa kysymyksissä.
Jos vanhemmat vastustavat lapsen hengen säästämiseksi välttämätöntä verensiirtoa uskonnollisista syistä, mielestäni on perusteltua ottaa lapsi väliaikaisesti huostaan. Mutta voidaanko samaa periaatetta soveltaa, kun kyseessä ei ole akuutisti hengenvaarallinen tilanne?
Entä pitäisikö poikalapsen sukuelimen silvonnan uskonnollisista syistä olla rikos? Tyttöjen silvonta on sitä jo nyt, joten miksi asiassa syrjitään sukupuolen perusteella? Itsensä voi ympärileikkauttaa aikuisena uskonnollisista syistä, jos haluaa.
Se on varmaan selvää että kyömynenien perinnesairautta ei kielletä ikinä, noilla on maailmassa oikeus tehdä mitä haluaa eikä kukaan saa esittää mitään krittiikkiä, sen jos tekee niin jo nyt on monta maata missä joutuu linnaan pitkäksi aikaa.