Blogit

Suomi on vaarassa kuolla Euroopan mukana

Ranskan presidentti Macron sanoo, että ”Eurooppa on vaarassa kuolla”. Hän on täysin oikeassa tässä ajatuksessaan, mutta kiihkeänä EU:n kannattajana hän on suurimmaksi osaksi väärässä “Euroopan kuolemisen” syistä.

Macron on oikeassa siinä, että EU, jonka piti olla “strategisesti itsenäinen”, on tosiasiassa osoittautunut USA:n tahdottomaksi vasalliksi, joka alistuu omaan kurjistumiseensa nykyisen USA:n johtaman ja sortumassa olevan maailmanjärjestyksen puolustamiseksi.

Mutta EU-federalistina Macron ei pysty tunnustamaan sitä tosiasiaa, että juuri EU:n ylikansallinen valta on tukahduttanut EU:n jäsenvaltioiden itsenäisyyden ja tehnyt niistä paitsi Brysselin, niin sen kautta myös Washingtonin tahdottomia ja yksiäänisiä vasalleja, joissa poliitikkojen itsenäinen ajattelu ja politiikka on tullut lähes mahdottomaksi.

Samalla vihervasemmistolaisen EU:n “monikulttuuristamisen” idea on hukuttamassa Eurooppaa kymmeniin miljooniin vieraista kulttuureista tuleviin siirtolaisiin. Tämä hallitsematon siirtolaismassa onkin repimässä koko maanosan identiteettiä ja kulttuuria nopeasti ja peruuttamattomasti pois juuriltaan.

Paitsi että EU ja sen poliittinen valuutta euro ovat tukahduttaneet ennen vauraan Euroopan talouden ja tehnyt siitä keskenään ristiin velkaantuvien velka-addiktien mantereen, niin EU:n voimakkaasti ajama ”liberaali demokratia” on myös murskannut normaalit arvot isossa osassa Eurooppaa. Tämän myötä suurimmassa osassa mannerta perinteiset arvot ovat hukassa ja lähes koko maanosa on henkisesti kadoksissa moninaisine sukupuolineen ja synnyttävine miehineen.

On selvää, että Suomi ei voi lopettaa EU:ta, mutta me voimme erota siitä ja se tulisikin tehdä kiireellisesti ettemme mene hautaan EU-viruksen takia kuolemaa tekevän Euroopan mukana. EU-ero onkin oleellinen ja ensisijainen toimenpide siinä, että Suomi saadaan taas nostettua jaloilleen maaksi, joka elää omillaan ja joka on ylpeä itsestään ja suomalaisesta identiteetistä.

Suomi-neito ei saa antaa itsensä kuolla elinkelvottoman EU:n mukana, sillä juuri Macron ja hänenlaisensa ideologian sokaisemat EU-federalistit ovat sairaus, joka uhkaa tappaa Euroopan sellaisena kuin se on totuttu tuntemaan.

Niko A. Kauko
Vapauden liitto 2.vpj
eurovaaliehdokas

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Tosiasia on, että jos EU-maiden taloudet romahtavat, romahtaa Suomenkin talous siinä samalla, olipa euro tai ei, oltiinpa EU:n jäseniä tai ei.

Ruoste Iskee

Ainakin on terveellä pohjalla jos ei eu:ssa olla, mitään hyvää ei ole siinä että Suomi on liimattu kiinni tuohon eu syöpäkasvameen. Yksikin joka kehuu eu:ta, ei ole elänyt päivääkään markka aikaa, tai jos on, ei ole elänyt muuten kun viinahouruissaan tai huumeissa.

Juha

Valtaosa kansasta ei pysty käsittelemään tätä totuutta, jonka Niko tässä rautalangasta meille taivuttaa. Eräänlainen massapsykoosi on vallannut ihmismielet ja marxilaisglobalistiset ideologiat (massamaahanmuutto, pridepervoilu, ilmastohysteria, leikkirahajärjestelmä ym valheet) nielaistaan kohoineen ja koukkuineen.
Kaikki tiedämme kommunistisen totalitarismin seuraukset ja kuitenkin kaikki aivopestyt haluavat maistaa tätä kommunistista ”Koolaidia”
https://allnewspipeline.com/If_You_Disagree_With_Insanity_Global_Health_Officials_Want_You_Committed.php

Tietoa julkaisijasta

Niko A. Kauko

Pitkän linjan itsenäisyysmies ja vankkumaton suomalaisen kansanvallan puolustaja.

Kansallismielisen politiikan tekemiseksi tarvitsemme itsenäisen kansallisvaltion, sillä vain kansallisvaltiolla on käytettävissään ne välineet, joilla kansallismielistä politiikkaa voidaan toteuttaa.